perjantai, 18. huhtikuu 2008

Osa 3. Juoruja, juoruja...

Tervetuloa lukemaan Unelmien Simin kolmatta osaa!
Anteeksi kaikille siitä, että tämän kolmannen osan saapuminen kesti aika kauan aikaa. On ollut niin paljon kiireitä että aika on ollut vähissä. Mutta toivottavasti nautitte tästä osasta samalla tavalla kuin edellisistäkin ja käytätte taas äänivaltaanne!

snapshot_74f02613_75050f8e.jpg
Taas oli rankan totuuden aika. Naiset istuivat hermostuneina sohvilla. Jännitys tiivistyi kun Markus aukaisi suunsa.
"No, nyt on aika julkistaa yleisöäänestyksen tulokset. Ren ja Miira, toinen teistä lähtee tänään kotiin, eikä jatka enää Unelmien Sim -kilpailussa. Kyseisen henkilön on otettava välittömästi laukkunsa ja lampsittava pian taksiin..."

snapshot_74f02613_f5050ebe.jpg
Miiraa jännitti. Hänen sydämensä hakkasi ja hän rukoili mielessään, että saisi vielä jatkaa kilpailussa. Ren jännitti kovasti myös ja katsoi Miiraa jännittyneenä.
"Sanoka jo.." Ren sanoi tuskastuneena Markukselle.

snapshot_74f02613_d5050fd0.jpg
Markus jatkoi puhettaan.
"Tänään talosta lähtee.. Ren. Ota laukkusi ja lähde taksiin. Näkemiin."
"Äh, voihan mätä. Minä lähtä nyt. Kiitos tytöt, olite mukavia. Oikeastaan on ihan kiva menä takaisin koti, koska minä päästä minu pikku kitchenin luo. Heippa!"
Ja niimpä Ren hetken kuluttua lähti taksiin.

snapshot_74f02613_f5051707.jpg
Mutta Ren ei suinkaan ollut ainut, joka lähti taksiin. Sillä hetken kuluttua Markus ilmoitti, että kaikki lähtisivät taksilla ostoksille kauppakeskus Askiin.
"Kaikki teistä saavat yhdet asukokonaisuudet ilmaiseksi Lindex-vaateliikkeestä." Markus kertoi innokkaille tytöille taksissa.
"Lindex.." Taru maisteli sanaa suussaan inhoten. "No, katotaas jos sieltä jotain löytyy. Eihän sitä ikinä voi tietää.."
"Njääh.. Onks pakko ostaa mitään.." Oona mutisi tylsistyneenä.
"Siis sairaan snygeetä! Kuteita ja ihan ilmasiks!" Sabina hehkui innoissaan.

snapshot_74f02613_f505199c.jpg
Heti kun kauppakeskukseen päästiin, niin alkoi hirmuinen kuhina.
"Mää sovitan tätä ja tätä.. Ja tätä ja tätä myös! Missä täällä on XL-koot.. Eikun hei, ehkä tää mahtuukin mulle ihan hyvin." Sabina aloitti heti penkomisen hyvin innostuneena. Nainen päätti, että menisi myös kampaajalle uudistamaan hiuksiaan vaatteiden oston jälkeen.

snapshot_74f02613_15051a3a.jpg
Sabina kääntyili peilin edessä.
"Cool.. Tai no jaa, liian lyhyt ja pieni mulle. Sappaat on kyllä kivat. Onkohan tää liian seksikäs Markuksen makuun.." Sabina mietti ääneen.
"Sä näyttäisit seksikkäältä vaikka jätesäkissä." Kuului Markuksen vastaus takaa johon Sabina oli hyvin tyytyväinen.

snapshot_74f02613_75051b6a.jpg
Myöhemmin Markus ja Miira sattuivat yhtäaikaa vessajonoon. Miira tervehti ujostellen ja sen jälkeen Markus koukkasi Miiran kainaloonsa.
"Moikka vaan! Oletkos sä jo löytänyt jotain kivaa vaatetta itelles?" Markus kysyi hymyillen.
"No kyllä mä jotain.. Hei tota.. Kun sä laitoit mut äänestykseen niin.. Mä haluisin tietää että miks. Voisitsä ehkä kertoo mulle jos sä siis haluat.." Miira sopersi.
"No, mä en ole saanut suhun sellasta kontaktia. Tai et ole osoittanu kiinnostustas millään tavalla." Markus sanoi suoraan.
"Joo, mä tiedän. Mä olen aika.. Ujo. Tai ainakin aluks. Mutta sitten kun mä tunnen uuden tyypin niin muutun paljon puheliaammaksi."
"Niinkun vaikka nyt." Markus sanoi hymyillen lempeästi.
"Joo, mut ei me kyllä olla kauheasti oltukaan kahdestaan. Olis mukavaa olla enemmän kahdestaan että tutustus paremmin." Miira sanoi.
"Totta. Pistetään korvan taakse. Mutta nyt meidän pitää lähteä takaisin talolle. Toivottavasti noi muutkin tuolla on löytäny jonkunlaisen asun itselleen."

snapshot_74f02613_35178c83.jpg
Kun tytöt saapuivat taloon niin ilta olikin jo edennyt siihen tahtiin, että oli aika taas mennä nukkumaan. Kaikki pukivat yövaatteensa päälle ja siirtyivät pehkuihin.

snapshot_74f02613_15177d67.jpg
Seuraava aamu alkoi kutkuttavalla juoruilulla jo heti aamiaispöydässä. Miira ja Ilona olivat nousseet ensimmäisinä ja he jutustelivat keittiössä kahdestaan.
"Mun on tosi vaikea uskoa, että Markus pitää Sabinasta.. Tai siis mä en usko, että Markus on SELLANEN mies, että valitsee Sabinan.." Miira aloitti.
"Totta! Ihme että Sabina on edes täällä enää. Tai sitten Markus on sellanen mies joka tykkää isoista naisista." Ilona sanoi naureskellen pirteästi.
"Hihihih.. Sabina on tosissaan aikamoinen matami!" Miira säesti hihitellen.

snapshot_74f02613_95177d09.jpg
(Olen pahoillani siitä, että latasin korvaavan ihon, niin sen takia Sabinankin iho muuttui. Kampaus on erilainen, mutta Sabinahan kävi ostoskeskuksessa ollessaan kampaajalla.)
Ja niimpä niin.. Eivät tytöt tietenkään tajunneet, että Sabina oli ilmestynyt hetki sitten heidän taakseen. Naisella oli hyvin raivoisa ilme kasvoillaan.
"TURPA KIINNI HUORAT." hän sanoi suoraan tytöille.

snapshot_74f02613_b5177ce1-1.jpg
Miira oli kauhusta jäykkänä ja Ilona luisti paikalta vähän syrjemmälle häpeissään.
"Ööö.. Anna mä selitän.." Miira sanoi varovaisesti Sabinalle.
"Ai selität vai? Kuule mä en kaipaa enää MITÄÄN SELITYKSIÄ SULTA ENKÄ TOLTA PUNAPÄÄLTÄ. Kyllä mä sen tiedän, että naiset on mulle kateellisia, koska mä vedän miehiä luokseni kuin magneetti, mutta se ei silti oikeuta teitä puhumaan musta noin. Mun ei tarvi sietää tollasta KE-NEL-TÄ-KÄÄN." Sabina saarnasi näreissään ja marssi pois paikalta.
"Kato osasit sentään tavuttaa." Ilona sanoi hiukan vaisuna vielä Sabinan perään, mutta ei halunnut kylvää riitaa enempää.

snapshot_74f02613_f4f13da0.jpg
Myöhemmin päivällä Markus saapui.
"No hei tytöt. Mä kutsun teidät kaikki yhteen paikkaan. Lähdemme heti ja menemme taas taksilla. Paikka on Eksoottisten Eläinten Talo."
"Jee!" Taru iloitsi.
"Boring." Sabina ilmaisi. Hän oli odottanut jotain romanttisempaa.

snapshot_74f02613_35178789.jpg
Eksoottisten Eläinten Talo oli hyvin pieni, mutta kiehtova rakennus. Kaikki katselivat mitä erikoisempia eläimiä linnuista matelijoihin. Miira ja Markus saivat viettää hetken kahdenkeskistä aikaa. Heillä synkkasi ja jutunjuurta riitti.

snapshot_74f02613_b5178803.jpg
Ilona taas ihastui erikoisiin kaloihin. Hän katseli näitä upeanvärisiä otuksia lasin takaa lumoutuneena. Ilona harkitsi ostavansa kotiin päästyään akvaariokaloja.
"Olette niin kauniita." Ilona höpisi kaloille Sabinan mulkoillessa vieressä.

snapshot_74f02613_95178914.jpg
Eläinrakas Taru ihastui kaikkiin eläimiin, mutta eniten häntä kiehtoi papukaija, joka oli nimetty Papuuhiksi. Lintu oli muuten hyvin hoidettu, mutta toivottoman pienessä häkissä. Lintu oli hyvin tuttavallinen häntä kohtaan ja nainen ottikin sen käsivarrelleen. Silloin Taru oli myyty ja hän meni rupattelemaan paikan omistajan kanssa. Hetken Tarun vaahtoamista kuunneltuaan omistaja antoi kaijan Tarulle.

snapshot_74f02613_75178a15.jpg
Kun kaikki saapuivat takaisin taloon, niin Taru antoi Papuuhille kokonaisen huoneen käyttöönsä. "Noin, nyt sulla kelpaa olla. Meistä tulee vielä hyviä kamuja." Taru puheli valkoiselle kaunottarelle innoissaan.

snapshot_74f02613_b5169014.jpg
Myöhemmin illalla Taru sai Markukselta viestin, jossa mies pyysi Tarua tulemaan läheiseen puistoon kahdeksaksi. Taru totteli kutsua ja saapui paikalle missä Markus jo odottelikin.
"Hei kaunokainen. Kiva että pääsit tulemaan." Markus sanoi hymyillen.
"No tietty mä tulin. Tees mulle tilaa sinne penkkiin." Taru sanoi hymyillen veikeästi.

snapshot_74f02613_95169246.jpg
Hetken juteltuaan Taru istuikin jo Markuksen sylissä.
"Vai että sen papukaijan päätit raahata taloon. Mitäköhän ne muutki naiset siitä tykkää.." Markus sanoi naureskellen.
"No, älä nyt. Tollaset jutut on mulle tosi tärkeitä." Taru kertoi.
"Joo, huomaan. Kunhan et mua sit unohda sen linnun lumoissa." Markus vitsaili.
"Heheh, ei sua kuule noin vaan helposti voi kadottaa mielestään.."

snapshot_74f02613_d51692f3.jpg
...

snapshot_74f02613_1516905b.jpg
Ja siitä illlasta tuli jotain sanoinkuvaamatonta.

snapshot_74f02613_55177b67.jpg
Kun Sabina kuuli, että Markus oli kutsunut Tarun treffeille, niin neiti marssi heti tomerana päiväkirjahuoneeseen.
"Mokoma hutsu sekin 'ystävä'! Yngh, Markus on kyllä suoraan sanoen ihan jäässä jos pitää TARUSTA. Justjoo, Taruhan on sellanen rinnaton luuviulu. Mutta toisaalta.. Taru ei saanut ruusua. Ehkä niitten treffit olikin täydellinen fiasko. Hah!" Sabina kommentoi.

snapshot_74f02613_d5177758.jpg
Mutta yö koitti taas pian ja oli aika mennä nukkumaan. Kaikkia hiukan jännitti, sillä seuraavana iltana olisi taas ruususeremonian aika. Mutta miksi kukaan ei vielä ollut saanut ruusua?

snapshot_74f02613_d5178e02.jpg
Yöllä Miira ei saanut millään unen päästä kiinni. Lopulta hän luovutti ja meni olohuoneeseen istuskelemaan. Yläkerrasta kuului tasainen tuhina.
"Jännittää.. Mitä minä teen? Olin viimeksi äänestyksessä. Markus halusi mut pois. Mä olen varmaan huomennakin taas äänestyksessä! Nyt pitää keksiä jotain.." Miira mietti kuumeissaan ääneen. Mutta sitten hän yhtäkkiä keksi jotakin. Nainen nousi sohvalta ja meni vessaan peilin luo. Hän haluaisi kokeilla jotain uutta.

snapshot_74f02613_d517927a.jpg
Tovin päästä hän taas istui sohvalle takaisin. Hän oli tyytyväinen lopputulokseen. Miira oli muuttanut kampaustaan huolellisemman näköiseksi ja meikkiäkin oli hiukan laitettu. Pisamat saivat näkyä. Miira oli lukenut uusimmasta Semistä, että pisamat olivat monen miehen mielestä ihan söpö juttu.
"Katsotaan Markus mitä sanot ruususeremoniassa nyt, kun olen yhtä kaunis kuin muutkin tytöt." Miira kuiskasi päättäväisenä.

snapshot_74f02613_95178ae0.jpg
Aamulla oli taas juoruilun salojen aika. Tälläkertaa Sabina supisi inhokkinsa Oonan korvaan.
"Kuules Oona, mä kuulin, ettet säkään välitä tosta Tarun papukaijasta. Mokoma lintu! Kamala ääni ja ruma muutenkin. Hei, eiköhän tehdä vähän yhteistyötä ja keksitä, että miten saadaan toi elukka täältä pois." Sabina ehdotti.
Oona nyökytteli, mutta ei suinkaan aikonut olla missään yhteistyössä Sabinan kanssa.

snapshot_74f02613_35178b43.jpg
Oona riensi hetken päästä Tarun luo.
"Hei Taru. Kannattaa todellakin miettiä kenen ystävä kannattaa olla. Mä juttelin äsken Sabinan kanssa ja.." Oona kertoi kaikki Tarulle, mitä Sabina oli Papuuhista sanonut.
"No justiinsa joo! Mä luulin, että Sabina ja minä ollaan ystäviä. No, eipä täällä nähtävästi voi luottaa keneenkään." Taru sanoi hyvin viileällä äänellä.

snapshot_74f02613_3517808e.jpg
Mutta kappas, Sabinan onni potkaisi! Markus kutsui neidin treffeille läheiseen ravintolaan lounaalle. Sabina oli todella tyytyväinen Markuksen kutsuun.
"Hmmh, hyvää ruokaa! Ja tosi kiva että sä kutsuit mut. Mä ajattelin, että Taru olisi ainut jonka sä kutsut kahdenkeskisille treffeille ennen ruususeremoniaa." Sabina sanoi suoraan.
"Aijaa. No, eihän se nyt niin toimi. On se kohteliaampaa kutsua kaksi henkilöä, kuin vain yksi. Tuosta puheen ollen, mites sulla menee noiden muiden tyttöjen kanssa?" Markus puheli.

snapshot_74f02613_751780af.jpg
"No, nyt kun kysyt niin.. Hyvin.. NO EI TODELLAKAAN. Noi ämmät vihaa mua! Tosin se ei ole mulle mitään uutta. Mua halveksutaan niin paljon tän mun ammatin takia. Kyllä mä oikeesti jotain muuta tekisin mielelläni, jos mulla olis mahdollisuuksia. Mutta kun ei mulla ole lahjoja mihinkään." Sabina selitti surkeana.

snapshot_74f02613_1517811e.jpg
"No älä nyt, kyllä mä uskon, että sussa on paljon lahjoja. Sun pitää vaan ite hahmottaa sun vahvuudet. Mutta hei, toivottavasti tää nyt piristäis sua.." Markus sanoi ja ojensi pöydän alta punaisen ruusun. "Olehyvä, sä ansaitset sen. Älä masennu muiden tyttöjen takia. Sä olet loistava persoona, muista se." Markus jatkoi lempeällä äänellä.

snapshot_74f02613_3517819f.jpg
Sabina oli hyvin positiivisesti yllättynyt. Melkein hän purskahti itkuun, niin liikuttunut hän oli. Sabina ei ollut ollut ennen tälläisten miesten kanssa tekemisissä. Markus tuntui täydelliseltä.
"Kiitos, sä olet mun unelmien täyttymys." Sabina sai sanottua liikuttuneena.
Hetken ajan Markus näki Sabinan toisen puolen, kunnes se vaihtui taas itsevarmaan hymyyn.

snapshot_74f02613_f517915b.jpg
Mutta ikäväkyllä taas se jännittävin vaihe koitti. Oli ruususeremonian aika. Ilta alkoi jo hämärtyä. Viisi tyttöä oli enää jäljellä. Joku heistä lähtisi taas pian takaisin kotiin.

snapshot_74f02613_151792ff.jpg
Markus ilmestyi paikalle perusilme kasvoillaan.
"Hei tytöt. Nyt on ruususeremonian aika. Minun täytyy nimetä jotkut teistä viidestä yleisöäänestykseen, josta sitten toinen lähtee kotiin."

snapshot_74f02613_351791dc.jpg
"..Ja niinkuin ehkä jo te tiedättekin, tälläkertaa Sabina sai jo etukäteen ruusun. Tämä valloittava nainen ei siis lähde vielä tänään minnekään." Markus sanoi katsoen Sabinaa suoraan silmiin. Kuului kun joku naisista tuhahti turhautuneena.

snapshot_74f02613_55179213.jpg
Seuraavaksi Markus kääntyi Taruun päin.
"Taru, sinä olet lumoavan kaunis. Olemme hyvin samalla aaltopituudella ja ymmärrämme toisiamme. Olet kuitenkin jollain tavalla sisäänpäinkääntynyt etkä tahdo kertoa paljoakaan itsestäsi. Mietin miksi kätket kaikki itseesi, aivan kuin et haluaisi olla haavoittuvainen edes mun edessäni. Sellainen suhde ei toimi. Sun täytyy uskaltaa olla myös joskus heikko. Ei aina tarvitse olla niin vahva. Mutta Taru, sinäkin saat ruusun." Markus puhui pitkästi.

snapshot_74f02613_55178fb6.jpg
Sitten vuorossa oli Miira.
"Miira, säkin olet hyvin sievä. Susta huomaa, että sulta puuttuu kokemusta seurustelusuhteista, joka on ihan normaalia sun ikään katsottuna. Viime seremoniassa mä olin varma, että meistä ei tulisi mitään. Mutta nyt mä olen toista mieltä. Jos sä pystyt kertomaan tunteistasi, niin mä uskon, että mä pystyisin elämään sun kanssas. Miira, saat ruusun."
Miira oli hyvillään, sillä hän uskoi ehostamistemppunsa toimineen.

snapshot_74f02613_b51792bf.jpg
Seuraavana Markus katsoi Oonaa.
"Oona, mä en tällähetkellä usko, että meistä tulee mitään. Sä olet mulle aivan toiselta planeetalta. Et yhtään osoita kiinnostustasi. Oona, sä menet tänään yleisöäänestykseen." Markus sanoi apeana.

snapshot_74f02613_15179231.jpg
Ja viimeisenä Markus kohdisti katseensa Ilonaan.
"Ilona.. Sä olit ensimmäinen näistä tytöistä, johon mä ihastuin. Sä olet lämmin ja aito ihminen. Mutta joku silti vaan ei toimi. Sä juttelet mukavia ja olet kaikinpuolin kiva, mutta missä on sun toinen puoli? Musta tuntuu, että sä olet liian täydellinen. Epätodellinen. Mä en ole varma mun tunteistani sua kohtaan, joten sä et nyt saa ruusua. Olen pahoillani." Markus sanoi surullisena.

JATKUU JÄNNITTÄVÄSSÄ ENSIJAKSOSSA!!

Äänestä ja vaikuta! Kenet haluat äänestää pois talosta? Kumpi ei sovi Markukselle alkuunkaan? Äänestä alle ja perustele jos tahdot. Juuri sinun äänesi voi ratkaista lopputuloksen! Älä ihmettele, jos äänesi on poistettu, sillä poistelen kommentteja, jotta tulos säilyisi salaisuutena. Mutta kaikki äänet kyllä merkataan ylös.

snapshot_74f02613_74f13119.jpg
OONA VAI..

snapshot_74f02613_74f02886.jpg
ILONA?

    NÄHDÄÄN ENSIJAKSOSSA.

























lauantai, 22. maaliskuu 2008

Osa 2. Tytöt vastaan tytöt.


Tervetuloa taas Unelmien Simin pariin ja kiitos kaikille, jotka lukivat ja äänestivät. Tässä on nyt tämä toinen osa, joka on hiukan pidempi kuin edeltäjänsä ja toivottavasti hiukan huolellisemmin tehty myös. No, toivottavasti nautitte tästä toisesta osasta ja äänestätte taas inhokkianne!


snapshot_74f02613_f4fbc14f.jpg
Seuraavana päivänä tunnelma oli taas hyvin jännittynyt. Markus ja tytöt istuivat olohuoneen sohvilla ja Markuksen piti sanoa tulokset. Markus rykäisi ja sitten aloitti puhumisen vakavalla äänellä. "Yleisöäänestyksessä olivat Sinna, Ren ja Oona. Yleisö antoi ääniä vähiten.. sinulle Oona. Ren ja Sinna, teidän äänenne menivät aikalailla tasan. Mutta kuitenkin.. Sinna sinä tipahdat pois kilpailusta. Olen pahoillani. Taksi tulee hakemaan sinut parin minuutin päästä."

snapshot_74f02613_f4fbbbcf.jpg
Sinna hymyili teennäisesti.
"Siis joojoo, tosi hauska vitsi kuule! Tai ei se ollu ees hauska vitsi. Ihan naurettavaa, Oona tai Ren tässä tietenkin himaan lähtee. Markus, sano nyt ihan OIKEESTI, että kumpi noista kahesta tipahtaa..?"

snapshot_74f02613_54fbbbb7.jpg
Markus vakuutti, että hän ei vitsaillut, Sinnan oli lähdettävä.
"Siis ihan sairaan törkeetä! MINÄ olen näistä kaikista KAUNEIN JA NOI MUUT LUTKAT EI OO MITÄÄN MUHUN VERRATTUNA. Sä teet nyt kyllä elämäs PAHIMMAN virheen, kun lähetät mut kotiin, Markus. Senkin senkin.."

snapshot_74f02613_f4fbbd50.jpg
Ja kun Markus yritti rauhoitella Sinnaa, niin Sinna vasta hiiltyikin ja läpsäisi kiivaasti Markusta suoraan poskeen.
"Älä koske muhun homo! HYVÄSTI VAAN SULLEKKI." Sinna vielä karjaisi ja häipyi vessaan itkemään ja odottelemaan taksia, joka ei vielä ollut saapunut.

snapshot_74f02613_d4fbbae3.jpg
...

snapshot_74f02613_34fbbcd9.jpg
Samaan aikaan olohuoneessa Ren ja Oona iloitsivat.
"Huh, putoaminen oli lähellä, mutta onneksi ollaan vielä mukana kilpailussa!" Oona hehkutti.
"Minä ola myös hyvin iloinen. Minä ei tahdo vielä takaisin koti." Ren myötäili.

snapshot_74f02613_54fbbeb1.jpg
Sitten Sinna huomasi taksin saapuneen ja tepasteli rivakasti taksiin. Hän katsoi vielä viimeisen kerran taloa ja sitten paiskasi taksin oven kiinni. Samaan aikaan taivaalta alkoi tipahdella hiljakseen lumihiutaleita.

snapshot_74f02613_b4fbd732.jpg
Loppupäivä olikin vain vapaa-aikaa tyttöjen kesken, sillä Markuksen piti mennä jäähdyttelemään poskeansa, jottei siihen tulisi ilkeännäköinen mustelma. Illalla Ren tuli päiväkirjahuoneeseen kuvailemaan tuntojaan.
"Nyt ola kaikii paljon parempi, koska määräilevä vaalea nainen lähteä pois. Minä ola tyytyväinen, että minä ei joutu lähteä koti, sillä minä halu tutustua Markus." Ren selosti.

snapshot_74f02613_34fbbf50.jpg
Sitten oli taas nukkumaan meno vuorossa ja naiset kömpivät sänkyihinsä. Koko talo oli taas unessa, mutta vain vähän aikaa..

snapshot_74f02613_d4fbc012.jpg
..Nimittäin Ren heräsi parin tunnin päästä siihen, että lunta alkoi sataa oikein kovasti. Hänen oli pakko nousta ihailemaan ikkunasta valkoista maisemaa.
"Oh, lumi ola niin kaunis." hän huokaili hiljaa lumoutuneena.

snapshot_74f02613_14fbc338.jpg
Aamulla tytöt saivat Markukselta viestin, jossa luki, että tämä päivä oltaisiin lähinnä ulkona. Tytöt pukivat ensin ulkovaatteet rivakasti päällensä ja sitten söivät aamupalaa. Aamiaispöydässä käytiin keskustelua yllättäen Markuksesta. Miira myönsi ujostellen olevansa ihan lääpällään mieheen.
"Minä ei ola vielä varma, onko hän se oikea. Mutta olan ihastunut häneen." Ren pohti. "Entä sinä Taru, ollako sinä ihastunu Markus?" hän kysyi.
"No oikeastaan en vielä taida olla.." Taru sanoi mietiskellen.

snapshot_74f02613_b4fbc37f.jpg
Sen jälkeen Taru vielä meni päiväkirjahuoneeseen pikaisesti.
"Tää kuulostaa ehkä vähän kierolta mutta.. Mä olen oikeasti ihastunu Markukseen ja en pelkästään vähäsen, mutta mä en aijo kertoa sitä noille muille tytöille. Ne luulee, että mä olen helppo vastus, jos en ole kiinnostunu mukamas Markuksesta. Se voi koitua mun onneks. Mä tiedän, että tää ei oo mitään pelkkää peliä, vaan tässä on oikeesti rakkaudesta kyse, mutta kyllä mun täytyy silti vähän taktikoida." Taru selitti.

snapshot_74f02613_54fbc4ea.jpg
Mutta sitten olikin "lumileikkien" vuoro ja kaikki tarpoivat innoisaan hangessa. Markus vietti myös jokaisen naisen kanssa pienen vartin ihan kahden kesken.
Kun oli Markuksen ja Oonan vartti, he rakensivat yhdessä lumiukon ja tälläkertaa heillä kahdella synkkasi mainiosti ja jutunjuurta riitti kerrakseen.
"Tässähän kädetkin jäätyy!" Oona valitti.
"Ootas kun mä vähän lämmitän niitä." Markus sanoi lämpimästi hymyillen ja otti Oonan käsistä kiinni. Silloin Markus tunsi, että oli sittenkin ihan samalla planeetalla Oonan kanssa.

snapshot_74f02613_34fbcc03-1.jpg
Markus ja Taru taas omalla vuorollaan tekivät lumienkeleitä hankeen.
"Mä tein näitä aina pienenä. Mä halusin siivet ja vaaleat hiukset. Mua aina ärsytti, kun sainkin isän mustat hiukset enkä äitin vaaleita kutreja. Nykyään se ei enää kyllä haittaa pätkääkään." Taru höpisi katsellessaan tekemäänsä enkeliä.
"Niinkö? Sähän näyttäsit ihan hyvältä blondina!" Markus sanoi nauraen.
"Ja pöh, ite näytät joltain oikeelta enkeliltä, kun makaat siellä lumihangessa." Taru sanoi hymyillen lempeästi.
Markus kommentoi vielä myöhemmin heidän varttiansa. "Siis mä pidän Tarusta kokoajan enemmän. Se on viisas ja syvällinen, mutta kuitenkin tosi hauska ja soma."

snapshot_74f02613_54fbc5ff.jpg
Markuksen ja Ilonan tapaaminen taas sujui hellyyden osoitusten merkeissä. He eivät tehneet varsinaisesti mitään, paitsi rupattelivat.
"Sä olet lämmin." Ilona sanoi hiljaa.
"Niin säkin. Ja aito. Sä et esitä mitään. Sä olet täysin omaittes." Markus sanoi Ilonalle.

snapshot_74f02613_34fbd08b.jpg
Illalla oli vuorossa hiukan lämpimämmät oltavat kuin päivällä. Markus kutsui Ilonan ja Tarun treffeille läheiseen ravintolaan. Ilta sujui mukavissa merkeissä ja ruoka oli erityisen hyvää, jopa alkupaloina olleet herkkusienileivät olivat maukkaita.
"Nam, ompa hyvää ruokaa. Mukavaa vaihtelua tää herkuttelu, kun päivällä oltiin siellä kylmässä hangessa." Ilona sanoi Tarun nyökkäillessä.

snapshot_74f02613_54fbd0f2.jpg
Mutta sitten yhtäkkiä Markus työnsi pöydällä olevaa ruukkua tyttöihin päin.
"Avatkaa se ja kattokaa mitä siellä sisällä on. Toivottavasti tykkäätte." Markus sanoi salaperäisesti tyttöjen hihkuessa jännityksestä.

snapshot_74f02613_b4fbd0ad.jpg
Ja tässä salaperäisessä ruukussa oli..
"RUUSUJA! Taru, me saatiin Markukselta ruusut." Ilona hihkaisi innoissaan.
"Eli ruusut meinaavat sitä, että olette varmasti jatkossa tässä kilpailussa. Halusin antaa teille kahdelle ruusut, koska haluan ehdottomasti, että te jatkatte kilpailussa. No, miten on tytöt, otatteko ne vastaan?" Markus kysyi.
"TOTTAKAI." tytöt vastasivat yhteen ääneen silmät onnellisesti loistaen.

snapshot_74f02613_34f1416b-1.jpg
Heti, kun muut tytöt saivat tietää Ilonan ja Tarun ruusuista, niin kateus ja pettymys näkyi monen kasvoilta ilmiselvästi. Mutta siitä huolimatta oli taas aika painua pehkuihin. Jotkut nukahtivat hermostuneina, toiset vihaisina ja jotkut ikionnellisina. Tytöt tiesivät, että huomenillalla olisi taas vuorossa ruususeremonia.

snapshot_74f02613_94fbd511.jpg
Seuraava aamu alkoi aivan normaalisti. Miira toivotti Ilonalle hyvää huomenta ja Oona tallusteli keittiöön tekemään koko poppoolle paahtoleipiä. Mutta kuka olisi arvannut, että päivä alkaisi katastrofisella tavalla..?

snapshot_74f02613_b4fbd298.jpg
"Minä haista joku outo haju... Oho, kitchen ola tulinen!"
"TÄÄLLÄ PALAA. SOITTAKAA NYT SE PALOMIES SAATANA."
"IIIH! Me kuollaan!"

snapshot_74f02613_94fbd312.jpg
...Onneksi kävi hyvä tuuri ja nokkela Miira kutsui palomiehen sukkelasti hätiin. Sen kummempaa ei sattunut, mutta Oona sai todella kovat nuhteet päällensä.
"Mikä sua riivaa, kun jätät paahtoleivät vahtimatta?" Sabina valitti.
"Idiootti." Taru tokaisi.
"Hei, älkää nyt viittikö olla lapsellisia. Vahinkoja voi sattua kelle vaan." Ilona korotti ääntään.

snapshot_74f02613_14fbdd51.jpg
Oonaa hävetti ja hänellä oli surkea olo. Hän katseli kun muut tytöt alkoivat riidellä.
"Mutta ei kukaan muu meistä voi olla sentään noin ajattelematon kuin Oona! Tollaset tunarit vois lähteä täältä veke vaikka heti." Sabina vihjaisi ilkeästi.
"NYT RIITTI. SÄ ET PUHU TOLLATAVALLA KENESTÄKÄÄN." Ilona hermostui.
"Ai säkö täällä määräät vai?" Taru kysyi mulkaisten Ilonaa pahasti.
"Niin! Katos heti likka luulee olevansa muita parempi, kun on saanu Markukselta sen HELVETIN RUUSUN." Sabina mylväisi.
"Leidiis, leidiis! Nyt rauhoittuka. Oona teki typerästi, muta kuunnelkaa ku Ilona jo sanoi, kaikille sattu joskus vahinko.." Ren yritti sanoa, mutta hänet keskeytettiin.

snapshot_74f02613_74fbd844.jpg
Koko iltapäivä meni kireissä merkeissä. Ren ja Ilona yrittivät puolustaa Oonaa ja muut olivat Oonaa vastaan. Koko porukka oli jakautunut kahteen leiriin. Tämä ei varmasti tehnyt hyvää ilmapiirille. Varsinkin Sabina ja Taru tekivät pilaa Oonasta ja heistä tulikin keskenään parempia ystäviä tämän seurauksena.

snapshot_74f02613_b4f15303.jpg
Mutta ilta lähestyi väistämättä ja kireä tunnelma vaihtui jännitykseen, sillä seuraavana oli ruususeremonian aika. Nyt seremonia oli hiukan edellistä juhlallisempi, sillä kaikilla oli juhlapuvut päällä ja muutenkin ulkonäköön oli panostettu.

snapshot_74f02613_94fbdb84.jpg
Tytöt kerääntyivät sohville odottamaan Markusta.
"Öh, Hieno mekko sulla Ilona!" Miira sanoi Ilonalle ja yritti hyvittää sitä, ettei ollut päivällä kiistassa Oonan, Ilonan ja Renin puolella, vaikka he olivat olleet paljon Miiran kanssa.
"Kiitos." Ilona sanoi Miiralle hiukan kuivasti katsomatta häneen. Ja sitten Markus jo saapuikin.

snapshot_74f02613_74fbdbef.jpg
Markus katsoi ensin Tarua ja Ilonaa.
"Tytöt, näytätte upeilta. Koska saitte minulta jo ruusut, te olette siis jatkossa. Sen sijaan muista tytöistä minun täytyy valita yleisöäänestykseen henkilöt nyt. Sinä Sabina.. Olet edelleen jatkossa." Markus sanoi vakavana.

snapshot_74f02613_b4fbdc13.jpg
Sitten Markus huokaisi.
"Oona.. Sinä pääset myös jatkoon, sillä olen huomannut sinussa kiinnostavia puolia ja meillä on alkanut synkata paremmin. Mutta.. Ren. Olet yleisöäänestyksessä. En usko, että olet välttämättä minun tyyppiäni, enkä usko, että sinäkään saat välttämättä minulta sitä mitä sinä tahdot. Valitan."
Ren hymyili, vaikka häntä harmitti suunnattomasti.

snapshot_74f02613_14fbdc63.jpg
Sitten Markus katsoi Miiraan päin.
"Miira, en saa sinuun kontaktia. Olet söpö ja viehättävä, mutta et osoita tunteitasi etkä sitä, että sinulla olisi halua tähän. Valitettavasti myös sinä olet yleisöäänestyksessä. Olen pahoillani."

             ...Jatkuu ensijaksossa. :'>

ÄÄNESTÄ! Nyt voit taas vaikuttaa. Kumman haluat tiputtaa kilpailusta pois? Kumpi ei sovi alkuunkaan Markukselle? Äänestä tähän alle. Saat äänestää vain yhtä ja vain kerran. Perusteluja saa myös laittaa, mutteivat ole pakollisia.
HUOM: Jotta tulos säilyisi yllätyksenä, niin poistan ääniä. Älä siis säikähdä, jos huomaat, että äänesi on poistettu. Kaikki äänet merkitsen ylös.

snapshot_74f02613_f4f131ad.jpg
REN vai..

snapshot_74f02613_34f13213.jpg
MIIRA?

Nähdään taas pian!












 

















lauantai, 22. maaliskuu 2008

Osa 1. Hauska tutustua!

ostsaikkk.jpg
Huomio: Tarina saattaa sisältää kielenkäyttöä, jota ei suositella pienemmille.

Tervetuloa Unelmien Simin pariin!
Ideana on siis se, että päätähtemme Markuksen tehtävänä on valita naisista itselleen tuleva elämänkumppani. Helppoa se ei tule olemaan, melkein joka jaksossa hän joutuu laittamaan yleisö-äänestykseen pari naista, joista juuri te äänestätte kilpailusta pois epäsopivan kumppanin Markukselle. Luvassa on jännitystä, riitaa, ystävyyttä, mustasukkaisuutta, kateutta ja ennenkaikkea rakkautta!
Jotta tilanne selkiytyisi teille hiukan, esittelemme ensin pikaisesti rohkeat kilpailijamme, jonka jälkeen pääsemme kunnolla asiaan.

snapshot_74f02613_14f1330b.jpg
Hän on Markus, mies, jota nämä seitsemän naista tavoittelevat. Markus on 23 vuotias sinkku, hauska, ymmärtäväinen ja tietenkin hyvännäköinen.

snapshot_74f02613_74f02886.jpg
Tässä näette Ilonan. Hän on 19 vuotias yhden lapsen äiti. Hän ei ole vielä ammatissa, mutta opiskelee vaatesuunnittelijaksi. Ilona pitää kesästä ja uusista ihmisistä, mutta ei pidä talvesta. Ilona loihtii itseään kolmella sanalla näin: "Olen mielestäni huumorintajuinen, pirteä ja sosiaalinen."

snapshot_74f02613_34f13213.jpg
Hän on Miira, juuri 18 vuotta täyttänyt opiskelija. Miira on vielä aika kokematon seurustelu-asioissa, mutta toivoo oppivansa siitä tämän kilpailun myötä lisää. Miira kuvailee itseään kolmella sanalla näin: "Olen ujo, mutta ymmärtäväinen ja hyväkuuntelija."

snapshot_74f02613_74f13119.jpg
Ja tässä on Oona. Tämä rempsakka nainen on 26 vuotias ja juuri valmistunut matkaoppaaksi. Hän rakastaakin matkustelua. Hän kuvailee itseään impulsiiviseksi, reippaaksi ja rohkeaksi.

snapshot_74f02613_74f1335e.jpg
Sinna on 19 vuotias nainen, joka opiskelee kauneus-alaa ja aikoo kosmetologiksi. Hän kuvaa itseään kauniiksi, ihanaksi ja herkäksi. "Vaikka mä olenkin asunu mun koko ikäni kaupungissa, niin mä olen sisältäni ihan maalaistyttö, vaikkei sitä kukaan uskokkaan." Hän sanoo.

snapshot_74f02613_94f1317a.jpg
Taru-Liina eli Taru on 23 vuotias eläinkaupanmyyjä. Hän rakastaa eläimiä. Taru kuvaa itseään näin "Mua sanotaan usein älykkääksi, eli mä sitten olen kai älykäs, mutta oon myös luova ja ovela."

snapshot_74f02613_f4f131ad.jpg
Tässä on Ren, 26 vuotias nainen, joka on kotoisin Japanista, mutta on asunut Suomessa muutaman vuoden, joten kieli sujuu kohtalaisesti. Hän kuvaa itseään näin: "Olan kiltti ja vastuntuntoinen ja minä ola myös siisti."

snapshot_74f02613_34f13275.jpg
Ja viimeisenä, muttei huonoimpana Sabina. Nainen on 25 vuotias ja hänestä löytyy myös hiukan ulkomaalaisverta. Hän pitää ruuasta ja miehistä, muttei tule naisten kanssa juttuun mitenkään. Ammatiltaan hän on strippari. Sabina kuvaa itseään näin: "Oon hemaiseva, seksikäs ja hauska."
Mutta nyt pääsemme itse tarinan alkuun..

snapshot_74f02613_74f134ee.jpg
Seitsemän naista seisoi pihalla jännittyneenä. Talo oli upea, uima-altaat ja kaikki! He eivät vielä saaneet mennä sisään, mutta sitten kuului kehotus, että naiset saisivat astua taloon. Sabina ja Sinna ryntäsivät ovesta ensimmäisinä sisään runtaten muut pois tieltä.

snapshot_74f02613_14f13cc2.jpg
Ensin naiset tarkistivat keittiön. Se oli siisti ja tyylikkään pelkistetty.
"Oh, tämä ola upea! Paljon hienompi ku minu pikku kitchen!" japanilais-syntyinen Ren ihasteli keittiötä. Sabina kosketti keittiötason pintaa sormellaan. "Huhhuh, ei pölyä yhtään! Jos täällä on kokoajan näin siistiä, niin meikä tulee ihan hulluks!"

snapshot_74f02613_94f13d6a.jpg
Olohuoneen kohdalla Markus ilmestyi yhtäkkiä tyttöjen suhinan keskelle.
"Moi vaan kaikille, mä olen Markus. Hieno talo, eiks jee? Muistakaa, että tässä talossa on huone, jossa on punainen tuoli, joka toimii päiväkirja tuolina, niinkun Big Brotherissa. Siellä sitten saatte ihastella ja vihastella kaikkia." Hän sanoi hymyillen.
"..Moiii!" Kuului muutaman suusta vastaus.
Kova höpinä muuttui vieläkin kovemmaksi, kun naiset parveilivat Markuksen lähellä.
"Juttu menee nyt näin; Te saatte tänään tutustua ihan rauhassa taloon ja toisiinne ja sitten huomenna mulla on jokaisen teistä kanssa yksityinen pikku juttelutuokio." Markus selosti.
"Heii, kerro pliis vähän, että millasista naisista sä tykkäät?" Joku huudahti kikatellen.

snapshot_74f02613_f4f13da0.jpg
"No, enhän mä sitä voi vielä paljastaa.." Markus sanoi virnuillen salaperäisesti. "Mutta tärkeintä mulle on se, että te kaikki ootte tässä kilpailussa sen takia, että tahdotte mut kumppaniksi itellenne, ettekä siks, että tahdotte vaan voittaa. Ja toinen juttu, esittämistä mä en siedä. Olkaa omina itsenänne, niin hyvä tulee." Hän jatkoi ja väläytti vielä polvia notkauttavan hymyn ennen kun lähti pois.

snapshot_74f02613_94f151d2.jpg
Alkutohinoiden jälkeen Ren, Ilona ja Taru lähtivät uimaan pihan uima-altaaseen. Tytöt tulivat heti hyvin toimeen keskenään.
"No, mitäs piditte Markuksesta?" Ilona kysyi hymyillen. "Aika mukavan oloinen mun mielestä."
"Oh, hän ola hyvin komea!" Ren hihkaisi silmät loistaen.
Sen sijaan Taru oli hiukan epäilevä. "No jaa, en tiedä onko ihan mun tyyppiä, mutta tosiaan mukavalta vaikutti."

snapshot_74f02613_d4f150b6.jpg
Samaan aikaan Sinna tipsutteli "Päiväkirja-huoneeseen." Heti, kun nainen oli istuutunut, niin juttua alkoi tulla blondin suusta konsanaan.
"Vaude, Markus on siis sairaan söde! Mä kysyin jo siltä, et millasist naisista se pitää ja se sano, ettei pidä esittäjistä, joten se tulee rakastaa mua! Mä oon niiiin aito ihminen. Mä voitan tän kilpailun, se on selvää, kun kattoo noita muita gimmoja. Ihan outoja, ei vedä vertoja mulle!"

snapshot_74f02613_34f1416b.jpg
Ja pian tytöt huomasivat jo illan pimentyneen. Kaikki lähtivät makuuhuoneisiin nukkumaan. Pitihän olla virkeänä seuraavana päivänä, kun kaikki tapaisivat taas Markuksen!

snapshot_74f02613_14f146af.jpg
Heti aamulla, kun Ren oli menossa ulos haukkaamaan hiukan happea, hän törmäsi Markukseen ja säikähtikin hiukan. Markus pyysi, että Ren tulisi hänen kanssaan juttelutuokiolle.
"Tulan ihan juuri, minä sano vain tytöille, etä nouse ylös, sillä Taru ja Sabina vielä nukuvat." Ren vastasi ja hetken päästä ilmestyi Markuksen luo juttelemaan.

snapshot_74f02613_54f14549.jpg
"No, minkäs takia neiti ilmottautui tähän kilpailuun?" Markus kyseli kiinnostuneena.
"No minä ola niin yksinäinen ja sitten ku huomasi sinu kuva telkkarissa, niin halusi tulla kisaan mukaan katsomaan, että ollako sinä sopiva minulle." Ren vastasi kysymykseen.
Juttelun jälkeen Markus kommentoi ensivaikutelmaa Renistä.
"Hmm, aika pidättyväinen nainen. Kohtelias kyllä, mutta en tiedä, onko hänessä tarpeeksi jännitystä minulle.."

snapshot_74f02613_b4f1434f.jpg
Sitten Markus kutsui Ilonan juttelemaan.
"Mikä tekee sinusta juuri sellaisen naisen, että minun pitäisi valita sinut?" Markus kysyi.
"Apua, mikä kysymys!" Ilona naurahti. "No, mä olen ainakin vaihteleva ihminen, etten oo tasasen lattea. Ja jos sä lapsista tykkäät yhtään, niin multa löytyy yksi ihana kersa, Ville 3v."
Sitten Markus kommentoi ensivaikutelmaa Ilonasta.
"Siis upea tyyppi! Tosi mielenkiintoinen, viisas ja aito. Lapsista mä tykkään, mutta on se aika iso askel sitoutua niin tiukasti.."

snapshot_74f02613_74f14825.jpg
Sitten oli Sinnan vuoro. Sinna ei kauaa penkissä pysynyt, vaan tahtoi halailla Markusta.
"Millasen vaikutelman sä olet saanu minusta?" Markus kyseli.
"No arvaa; sä olet ihan sairaan ihana! Mä haluan sut." Sinna hihkaisi.
Markus kertoi ensivaikutelmaa Sinnasta.
"Kaunis nainen. Kiinnostunut musta selvästi. Ehkä aavistuksen verran liian tunkeileva..? Toisaalta myös seksikäs, kun niin ahistelee.." Markus virnuili.

snapshot_74f02613_74f143d2.jpg
Sitten Markus kutsui luokseen Miiran.
"Minkäslaisista miehistä sä pidät?" Markus kysyi hymyillen.
"ööh, hih, ööh.. No sellasista.. Tumma tukka ja siniset silmät.. Sellanen mukava. Vähän niinku.. sinä." Miira ujosteli vastatessaan kysymykseen.
Markus kertoi ensivaikutelmansa Miirasta.
"En osaa vielä niinkään sanoa, tosi ujo tapaus. Luonnollisen söpön näköinen kyllä ja uskon, että oikein mukava, sitten kun uskaltaa avautua enemmän."

snapshot_74f02613_d4f144b2.jpg
Seuraavana vuorossa oli Oona.
"No, minkäs takia kisaan halusit tulla mukaan?" Markus uteli.
"Uusia kokemuksia mä haluun." Oona vastasi lyhyesti.
Markus kertoi ensivaikutelmastaan Oonaan.
"ööh, kröhöm. Aika.. outo tyyppi. Me ei taideta olla ihan samalla aaltopituudella. Mutta eihän sitä tietty vielä voi sanoa.."

snapshot_74f02613_14f15250.jpg
Seuraavaksi pöydän ääreen istuutui Sabina.
"No, millanen kumppani sä olet parisuhteessa?" Markus kyseli.
"Jaa-a, ei oo noita vakkareita hirveesti ollu ku jäbät ei tykkää mun ammatista yleensä.. Mutta mä olen ainakin seikkailunhaluinen, haluun kokeilla kaikkea uutta. Mä olen myös yllättävä ja varsinkin makuuhuoneen puolella viihdyn tosi hyvin." Sabina ilmaisi.
Markuksen ensivaikutelmat Sabinasta olivat aika hyvät.
"Juuh, aika härskiä huumoria oli tällä naisella. Seksikäs kyllä." Markus kertoi lyhyesti.

snapshot_74f02613_54f145a9.jpg
Sitten viimeisenä Markus kutsui Tarun luokseen.
"Millainen on sun mielestä hyvä parisuhde?" Markus kyseli.
"Eiköhän se ole yksilöllistä, mutta mun mielestä molempien osapuolien pitää olla rehellisiä ja luotettavia." Taru vastasi.
Markus kommentoi ensivaikutelmaa Tarusta.
"Tosi mielenkiintoinen nainen. Järkevä, mutta silti jollain lailla tosi hemaiseva. Uskon, että osaa myös olla aika ovela.." Markus sanoi miettelijäänä.

snapshot_74f02613_74f134ee.jpg
(anteeksi, sama kuva kuin alussa.)
Sitten oli vuorossa hiukan vapaa-aikaa. Tytöt rupattelivat ulkona.
"Heii, ketkä täältä on jo ihastuneita Markukseen? Mä olen ainakin!" Sinna hehkutti.
Kukaan muu ei oikein vielä kehdannut vastata mitään, vaikka muutama ihastuksen pistoksen saanutta joukossa jo oli Sinnan lisäksi..

snapshot_74f02613_94f14dd1.jpg
Myöhemmin Markuksen piti valita viisi naista, jotka hän kutsui syömään taloon yksityiseen huoneeseen. Hän valitsi ne, joista halusi saada enemmän lisätietoa tällähetkellä ja valitsi Sabinan, Ilonan, Sinnan, Tarun ja Miiran. Kutsu tuli niin äkkiä, että osa tytöistä oli aika koomisisssa asuissa. Sabina oli alusvaatteissa, Ilona ulkovaatteissa ja Taru ja Miira jo yöpuvuissa. Illallinen sujui rattoisasti myös alkoholin merkeissä. Sabina, Sinna ja Miira ilmaisivat, että olivat jo kunnolla ihastuneita Markukseen.

snapshot_74f02613_f4f14f00.jpg
Markus kutsui muutamat tytöt yksitellen eri tilaan juttelemaan. Sinnan kohdalla kävi hiukan yllättävästi.. "Mitäs mieltä sä olet nyt musta?" Markus kyseli Sinnalta.

snapshot_74f02613_b4f14f36.jpg
Ja kuinkas kävikään.. Markus sai vastauksensa ja se oli himokas blondin suudelma.
Myöhemmin Markus kommentoi suudelmaa. "No huh, aika yllättäen se tuli. Jo tokana päivänä.. Mutta hyvä suutelemaan Sinna kyllä oli."

snapshot_74f02613_d4f14a8a.jpg
Ja illastelun päätettyä olikin jo aika taas mennä nukkumaan. Huomen illalla olisi ikävä kyllä ruususeremonian aika, eli Markus nimeäisi kolme naista pudotukseen..

snapshot_74f02613_b4f1503e.jpg
Seuraava päivä sujui muuten ihan rauhallisissa merkeissä, mutta päivällisen jälkeen yhtäkkiä Sabina hyökkäsi Sinnan kimppuun.
"Moi vaan botox-huuli, Markustako mietit? Sori vaan, mä tiedän, mitä sä touhusit eilen sen kanssa! Hetikö sun piti päästä pussailemaan sitä, kun tilaisuuden sait? Huhhuh, mikä horo sä oletkaan." Sabina räyhäsi.
"Siis just, ihan törkeetä. Mitäs sitten jos mä olen laittanu vähän botoxia, se ei ole mitään verrattuna siihen, että sulla on silikonitissit, strippari! Ja sitäpaitsi, mun ja Markuksen suudelma oli ihan pieni ja viaton." Sinna sanoi ylpeästi.
"Ai viaton? Älä valehtele! Sä luulet voittavas tän kilpailun sillä että mielistelet Markusta, vaikka sä et edes välitä siitä, vaan haluat vaan VOITTAA kaikki muut. Ja anteeks vaan blondi, mun rinnat on ihan aidot." Sabina tiuskaisi ja marssi suihkuun.

snapshot_74f02613_b4f15303.jpg
Pian oli sitten se kauhulla odotettu ruususeremonian aika. Kaikki kokoontuivat olohuoneeseen kuuntelemaan, ketkä kolme joutuisivat yleisöäänestykseen.

snapshot_74f02613_14f1537d.jpg
Tunnelma oli hyvin jännittynyt, kun viimein Markus ilmestyi paikalle.
"Elikkä; päätös oli hyvin vaikea, koska mä olen ollut teidän kanssa vasta niin vähän aikaa. Mä en tunne teitä vielä todellakaan hyvin. Mutta jotkut piti silti valita, joten tässä nyt ensivaikutelma ratkaisi.. Ensimmäinen, joka ruusun saa on.. Ilona."

snapshot_74f02613_34f14947.jpg
"Oi kiitos." Ilona sanoi Markukselle, kun sai punaisen ruusun kätösiinsä.
"Siis ihan huippua, Markus taitaa pitää musta! Mä olin ensimmäinen, joka sai ruusun.." Ilona ajatteli innoisaan, mutta sitten keskittyi kuuntelemaan taas seremonian kulkua.

snapshot_74f02613_f4f13da0.jpg
Markus lateli sitten nimiä hiljakseen ojentaen ruusuja. "Sitten ruusun saa.. Sabina.. Sitten Taru.. Seuraavana ruusun saa.. Miira." Sitten jäljellä oli enää kolme henkilöä; Sinna, Ren ja Oona. Markus huokaisi kerran.
"Te kolme joudutte nyt yleisöäänestykseen. Joku teistä kolmesta saa lähteä kotiin."

..JATKUU ENSI JAKSOSSA..


Kenet näistä kolmesta haluat äänestää pois? Vaikuta! Kirjoita viesti alle, jossa kerrot selkeästi, kenen haluat tipahtavan.  Vain yksi henkilö ja perusteluja saa laittaa mukaan. Nähdään pian!

snapshot_74f02613_74f1335e.jpg
                                                 SINNA.

snapshot_74f02613_f4f131ad.jpg
                                                 REN.

snapshot_74f02613_74f13119.jpg
                                                  OONA.